Tyttöjen ilta tai pikkujoulut tulossa?

Oletko kokenut tilannetta, jossa juhlaillan aikana nautittu alkoholi vaikutti niin vahvasti, että koit tarpeen lähteä kotiin kesken illan tai pahimmassa tapauksessa ystäväsi joutuivat huolehtimaan sinusta? Seuraava päivä meni ehkä nuutuneessa olossa nukkuessa - tai toisena ääripäänä siivosit kodin lattiasta kattoon pienen morkkiksen kourissa. Perheellisillä arjen rutiinit jatkuvat illanvieton jälkeisenä aamuna kuten muinakin päivinä.

Perheellisen olisi mukava silloin tällöin pystyä sanomaan illanvietolle ja ystäville kyllä, ilman, että seuraavana aamuna lasten herätessä olotila tuo mieleen ajatuksen - ei ikinä enää.

Rohtos Suoja - Blogi

 

Alkoholin käytöllä on tunnetut ikävät vaikutuksensa, vaikka sitä käyttäisi harvoin ja suhteellisen pienissä määrin. Asetaldehydi on etanolin aineenvaihduntatuote, jota syntyy elimistössämme alkoholin palaessa ja jolle altistumisen oireita ovat yleinen stressitila ja pahoinvointi illanvieton jälkeisenä aamuna. Nousuhumalan aikana asetaldehydi vaikuttaa etanolin ohella keskushermostoon ja on siten osin humalaksi kutsumamme euforisen ja osin sekavan olotilan takana. Jos olisi olemassa lisäravinne, joka suojaisi elimistöäsi alkoholin hajoamismyrkkyjen kohonneilta tasoilta ja siten aistein havaittavasti alkoholin käytön ikäviltä jälkioireilta, ottaisitko sellaisen käyttöösi?

Nykyään puhutaan paljon terveellisistä elämäntavoista ja puhtaasta ruokavaliosta. Kevyen ja energisen olon ylläpitämiseen alkoholi ei sovi - tai se ainakin sekoittaa hetkellisesti kehon tasapainon ja hyvän olon tilan. Näin pikkujoulukauden lähestyessä sekä joulun ja uuden vuoden juhlallisuuksien ollessa edessä useilla meistä on kuitenkin ajatuksena nauttia rentoutumalla muutaman viinilasillisen ääressä, vaikka muutoin terveitä elämäntapoja noudattaakin.

 

"Suoja  kykenee prosessoimaan pullollisen viiniä tuottaman määrän etanolin hajoamistuotteita tehokkaasti "

 

Rohtos Labsin SUOJA on suunniteltu nimenomaan tällaisiin tilanteisiin. Se ei suuremmin auta aktiivijuomaria, mutta se tukee aktiivisesti kehoasi yhden illan ajan ja kykenee prosessoimaan esimerkiksi pullollisen viiniä tuottaman määrän etanolin hajoamistuotteita tehokkaasti. Näin olosi on seuraavana aamuna parempi ja energisempi.


Mihin Suojan vaikutukset perustuvat?


Suoja sisältää valikoiman rohdoskasviuutteita, aminohappoja, bioaktiivisessa muodossa olevia vitamiineja sekä hivenaineita. Kokonaisuus on suunniteltu siten, että ainesosat toimivat samansuuntaisesti ja ainesosakokonaisuus suojelee maksaa itseään, auttaa maksan entsyymejä käsittelemään alkoholin palamisjätteitä ja palauttaa tehokkaasti illan aikana kulutettuja, keskeisten vitamiinien ja mineraalien tasoja.

Kenelle Suoja sopii?


Perheenäideille, uranaisille, terveellistä elämäntapaa ylläpitäville ja alkoholin epämiellyttävistä jälkioireista akuutisti kärsiville.


Blogitekstin on kirjoittanut Rohtoksen vieraileva asiantuntija Tuija.

 

Rohtos Labs on suomalainen yhtiö, jonka tuotteet on valmistettu parhaista raaka-aineista ilman lisäaineita. Tuotteiden laadusta ja oikeudellisuudesta vastaa Evira ja Fimea. 

Suoja 23,90€. Koodilla SUOJA20 saat 20% alennusta. Lisätietoa tuotteesta: https://rohtos.fi/products/suoja tai voit tehdä tilauksen alla olevasta tilausnapista.